KAIKKIEN AIKOJEN REIVIJATKOT FAITHLESSIN JÄLKEEN -- PÄÄESIINTYJÄNÄ BRITTILÄINEN TRANCE-LEGENDA CHICANE Historiallinen elektronisen musiikin ilta saa arvoisensa jatkot, kun 12. syyskuuta esiintyvän Faithlessin jälkeen ilta jatkuu Kaapelitehtaalla aina aamuyöhön asti. Jatkojen pääesiintyjäksi on vahvistunut brittiläinen trance- ja balearic house -legenda Chicane, jonka ikoninen Saltwater -biisi on yksi genren kaikkien aikojen rakastetuimmista klassikoista. Illan toisena esiintyjänä nähdään Suomen elektronisen musiikin kärkinimi Orkidea, joka soittaa jatkoilla Faithlessin lämmittelysetistä poikkeavan, erityisesti jatkoja varten rakennetun setin. Jatko-ohjelmisto täydentyy vielä myöhemmin julkaistavilla artisteilla. Ilta on historiallinen myös siksi, että Faithlessin Kaapelitehtaan-keikan jälkeen järjestettävät jatkot ovat Suomen kaikkien aikojen suurimmat reivijatkot. Tarjolla on ruoka- ja juomapalvelut sekä mahdollisuus käydä välillä ulkoilmassa hengähtämässä, jotta pidot jatkuvat mahdollisimman mukavasti aamuyöhön saakka. Faithless-lipun ostaneet voivat jatkaa iltaa hankkimalla jatkolipun etuhintaan vain 27 €:lla. Jatkolippuja on saatavilla myös ilman Faithless-lippua, ja oman Faithless-lipun voi päivittää jatkolippuun myös paikan päällä. Kaikki jatkoliput vaihdetaan rannekkeisiin paikan päälle saapuessa. Osa Merikaapelihallin tilasta suljetaan, kun Faithless lopettaa klo 22.00, ja avataan jälleen viimeistään klo 23.00. Sillä välin on oiva tilaisuus käydä tankkaamassa Kaapelitehtaalla sijaitsevilla ruoka- ja juomapisteillä. Jatkotapahtumaan julkaistaan vielä lisää artisteja. Tervetuloa juhlistamaan ikonista iltaa! KEIKKA: Chicane (UK) Orkidea (FI) La 12.9.2026 Kaapelitehdas, Helsinki Klo 23--04, K-18 LIPUT: Myynnissä nyt Ticketmasterissa Peruslippu Faithless lipunostaneille 27 € + tilauskulut alk. 2,00€. Peruslippu 37 € + tilauskulut alk. 2,00 €. Priority-lippu Faithless lipunostaneille 40 € + tilauskulut alk. 2,00 €. Priority-lippu 50 € + tilauskulut alk. 2,00€. Huomioithan, että lipun hinta ei sisällä mahdollista eteispalvelumaksua. Huomioithan, että itse Faithless ei esiinny Afterparty-tapahtumassa Kaapelitehtaalla. Normal Tämä lipputyyppi ei sisällä pääsyä Faithlessin konserttiin Kaapelitehtaalla. Lippu oikeuttaa ainoastaan sisäänpääsyyn jatkobileisiin. Priority Tämä lipputyyppi ei sisällä pääsyä Faithlessin konserttiin Kaapelitehtaalla. Lippu oikeuttaa ainoastaan sisäänpääsyyn jatkobileisiin. Normal, For Existing Faithless Ticket Holders Lisäinfo: Tämä lipputyyppi on tarkoitettu ainoastaan asiakkaille, jotka ovat aiemmin ostaneet lipun Faithlessin Kaapelitehtaan konserttiin. Liput tarkistetaan tapahtumapaikalla. Priority, For Existing Faithless Ticket Holders Lisäinfo: Tämä lipputyyppi on tarkoitettu ainoastaan asiakkaille, jotka ovat aiemmin ostaneet lipun Faithlessin Kaapelitehtaan konserttiin. Liput tarkistetaan tapahtumapaikalla. Muille avustajaa tarvitseville asiakkaille lisätietoa täällä: https://help.livenation.fi/hc/fi/articles/12487145054865-Miten-voin-saada-avustajalipun-

- +358 09 4776 5200
- Main reception: +358 09 4776 5000

- Located at main reception desk
- Bring confirmation email/ticket
- Valid photo ID required
- Pickup available 1 hour before event start

- Limited street parking available
- Nearby public parking lots
- Recommended to use public transportation
- Closest metro station: Ruoholahti

- Wheelchair accessible spaces
- Elevators to different levels
- Assistive listening devices available
- Companion seats adjacent to wheelchair spaces

- No outside food or drinks
- No smoking inside venue
- Photography may be restricted
- Arrive 30 minutes before event start
- Age restrictions may apply depending on event

- Child ticket policies vary by event
- Recommended age limits posted for specific performances
- Children under 3 typically not admitted
- Parental guidance suggested for mature content events

Advertisement

Find a place to stay

Live Photos

Get tickets

Get Tickets

* Not inclusive of taxes and fees
Advertisement
Ticket On SALE
Distance 166 Mi
Location Indianapolis, Indiana, USA
Date Oct 01, 2026
Time 09:00 PM
Use COS20 for $20 OFF First-time Vivid Seats customers can take $20 off an order of $200 or more with code COS20 at checkout. Offer subject to Vivid Seats terms and conditions.
×