Jippu on laulaja-lauluntekijä, joka nousi suomalaisten sydämiin Emma-palkitulla debyyttialbumillaan Salaisuuksia, joita yksinäiset huutaa unissaan (2005). Hänen ainutlaatuiset, omakohtaiset lyriikkansa ovat samaan aikaan rujon herkkiä ja rehellisiä ja juuri niiden kautta Jippu on luonut syvän yhteyden kuulijoihinsa. Jipun taiteilijuuden ytimessä on tapa elää musiikkia todeksi: laulaa tunnoista rohkeasti, ilman suojamuureja. Uransa aikana hän on julkaissut seitsemän albumia ja saavuttanut kulta- ja platinalevyjä. Yksi Jipun rakastetuimmista kappaleista on Samuli Edelmannin kanssa julkaistu Jos sä tahdot niin. Yhteistyö jatkui menestysalbumilla Pimeä onni, joka ylitti platinalevyn myyntirajan. Jippu on rakkauslaulujen tulkitsija ja omaleimainen lyyrikko, jonka tapa sanoittaa elämää ja tunteita jättää jäljen. Vain elämää -ohjelman 17. kaudella kuullaan pitkän tauon jälkeen Jipun lauluja ja ennen näkemättömiä tulkintoja. RioPlus-lippu sisältää: -- Esitysliput valitsemaanne näytökseen -- Varatut, vierekkäiset paikat seurueelleenne -- Eteispalvelumaksun -- Tapaslautanen (leikkeet, juustot, kasvikset) Plus-lipun hinta on 60 euroa henkilöltä ja niitä myydään RioLiven lipunmyynnissä. Jäikö jokin mietityttämään? Ota yhteyttä myyntipalveluumme ja räätälöidään teille sopiva paketti! Tarjoilujen ennakkomyynti: p. 040 838 4808 julia@riolive.fi

- +358 (0)44 123 4567
- Customer Service: +358 (0)44 987 6543

- Located at main venue entrance
- Valid ID required for ticket pickup
- Opens 1 hour before event start time
- Online pre-registration recommended

- Street parking available
- Nearby public parking garage within 200 meters
- Limited free parking after 18:00
- Disability parking spots near entrance

- Ground floor accessible areas
- Wheelchair spaces available
- Companion seats adjacent to accessible zones
- Advanced reservation recommended

- 18+ age restriction
- No outside food or drinks
- No professional camera equipment
- Respectful behavior expected
- Coat check available

- Strictly 18+ venue
- No minors permitted under any circumstances
- No exceptions for accompanied minors

Advertisement

Find a place to stay

Live Photos

Get tickets

Get Tickets

* Not inclusive of taxes and fees
Advertisement
Advertisement

Listen to Jippu On

On Apple Music

Share this concert

×