HUIPPUSUOSITTU SALO FRIENDS & MUSIC FESTIVAL JUHLITAAN ELOKUUSSA 2026 Suuren suosion saavuttanut Salo Friends & Music Festival saa jatkoa jälleen tulevana kesänä, kun tapahtuma juhlitaan tuttuun tapaan Salossa Farmoksen tontilla perjantaista lauantaihin 14.-15.8.2026. Ajankohdaltaan elokuun puoliväliin sijoittuva festivaali teki viime kesänä kävijäennätyksensä ja tapahtuma olikin miltei loppuunmyyty. Salo Friends & Music Festivaleilla panostetaan erityisesti hyviin esiintyjiin, palveluihin, viihtyvyyteen, ruokatuotteisiin ja lisäksi tapahtuma-alue tullaan jälleen koristelemaan upeilla valotehosteilla, jotka pääsevät hienosti oikeuksiinsa elokuun hämärtyvissä kesäilloissa. - "Olemme saaneet houkuteltua paikalle monipuolisen artistikattauksen, jossa on esiintyjiä moneen makuun ja monille eri ikäryhmille. On olemassa artisteja, joiden kappaleet soivat radiossa tai konserteissa, mutta festivaaleilla artistien pitää olla sellaisia, jotka saavat lahkeet heilumaan ja jotka tuovat hyvää ja positiivista fiilistä festivaalivieraille. VIP-ruokailun järjestää paikallinen Rikalanmäki-ravintola, josta olemme kuulleet salolaisilta pelkkää hyvää. Tapahtuman juontajaksi on lupautunut valloittava "Salkkareistakin" tuttu Axel Milliam. Tervetuloa kaikki mukaan! " iloitsee United Festivals Oy:n Henri Kulmala. TAPAHTUMAN KAIKKI ESIINTYJÄT ON JULKAISTU Salo Friends & Music Festivaleilla tullaan näkemään useita kotimaisia huippuesiintyjiä. Perjantaina 14.8. lavalle nousevat Haloo Helsinki!, Ressu Redford, Pihlaja, Kake Randelin ja Ani. Lauantaina 15.8. vuoronsa saavat Portion Boys, Vesala, Bess, Jonna Tervomaa ja Aste. - "Suomen suosituin bändi Haloo Helsinki! on tulossa perjantain pääesiintyjäksi ja lauantaina tuomme festareille muun muassa ison comebackin tekevän Vesalan ja aina mahtavat bileet aikaan saavat Portion Boyssin ja Bessin. Salolaiset osaavat kokemuksemme mukaan aina pitää hauskaa ja on ilo huomata miten nuoremmat ja vanhemmat festivaalivieraat pitävät hauskaa Farmoksen tontilla keskenään", jatkaa Kulmala. Tapahtuma K-18 Saattaja pääsee saatettavan lipulla festivaalialueelle. Suosittelemme saattajakortin esittämistä. Salo Friends & Music Festivalin järjestää United Festivals Oy. Lisätiedot: www.facebook.com/salofriendsandmusicfestival www.instagram.com/salofriendsandmusicfestival www.salofriendsandmusicfestival.fi www.unitedfestivals.fi www.facebook.com/unitedfestivalsfinland www.intagram.com/unitedfestivalsfinland
- Local venue contact: +358 (02) 123 4567
- City of Salo municipal office: +358 (02) 778 2111
- Located at municipal venue office
- Valid photo ID required for pickup
- Reservation must be confirmed 48 hours in advance
- Free municipal parking available
- Designated street parking on Helenankatu
- Disability parking spots near entrance
- Limited parking during peak hours
- Wheelchair accessible entrance
- Ramps available
- Designated spaces for individuals with mobility challenges
- Accessible restroom facilities
- Maintain respectful behavior
- No smoking on premises
- Clean up after yourself
- Pets not allowed in main areas
- Children must be supervised at all times
- Family-friendly environment
- No unaccompanied minors
- Quiet zones available
The Swedish pop rock group may be the latest victim of "Blue Dot Fever."Roxette’s 40th Anniversary Tour in North America Canceled by Live Nation, Band Says Travis Bland
Jul 26, 2026